Luottoheti.fi-sivuston kautta voi hakea lainaa heti 1000 eurosta 60.000 euroon asti. Mutta mitä huomioita teimme, kun kävimme lainanhakuprosessia sivustolla läpi? Tällä sivulla käymme läpi, millainen kokemus sivustolla on luvassa lainanhakijoille ja annamme osviittaa siitä, kannattaako sivustoa käyttää.
Maailman taloudessa on eletty parempiakin aikoja, kuin tällä hetkellä. Valtiot velkaantuivat elvyttäessään talouksiaan viimeisen muutaman vuoden aikana ja monilla valtioilla on vaikeuksia päästä nyt takaisin kasvu-uralle. Tämä pätee myös Suomeen, johon povataan niin ikään haastavia seuraavia kuukausia ja jopa vuosia. Väistämättä monet yritykset ja kotitaloudet joutuvatkin turvautumaan lainaan. Luottoheti.fi tuleekin varmasti saamaan lisää suomalaisia asiakkaita jo tulevina kuukausina.
Lainaa haetaan yhä useammin netissä
Monet toimialat ovat digitalisoituneet viimeisen 20 vuoden aikana. Tätä onkin verrattu jopa yhtä suureen muutokseen työelämässä, kuin maalta kaupunkiin muutto 1960–1970 luvuilla. Muutos on näkynyt vahvasti myös pankkipalveluissa. Todennäköisesti kaikki tämän arvostelun lukijat esimerkiksi maksavat laskunsa verkkopankissa.
Myös lainan hakeminen on siirtynyt varsinkin pienempien kulutusluottojen osalta internetiin. Miksi pitäisi lähteä käymään konttorissa, jos oman henkilöllisyyden voi varmentaa internetissä ja lainaa voi hakea juuri silloin, kuin itselle parhaiten sopii.
Samalla on syntynyt myös aivan uutta liiketoimintaa eri palveluiden kilpailuttamiseen. Erilaisia välikäsiähän on aina ollut olemassa, mutta eri palveluiden kilpailutus ja vertailu ei varmasti ole koskaan ollut niin helppoa kuin nykyisin. Luottoheti.fi on tästä erinomainen esimerkki.
Luottoheti.fi:ssä asiakas voi omat tietonsa täyttämällä ja henkilöllisyytensä varmentamalla (omilla pankkitunnuksillaan) saada edullisimmat lainatarjoukset hetkessä nenänsä eteen. Sivuston käyttäminen on turvallista, se käyttää esimerkiksi SSL-salausta tietoturvan ja -suojan varmistamiseksi.
Luottoa ilman takaajia, mutta ei kenelle tahansa
Monet pikavippien hakijat ovat menneinä vuosina varmasti tottuneet vaatimuksiin takaajista ja vakuuksista. Luottoheti mahdollistaa kuitenkin lainan saamisen myös ilman vakuuksia tai takaajia. Lainaa voi siis hakea täysin itsenäisesti. Toisaalta lainaa voi hakea myös yhdessä ystävän tai elämänkumppanin kanssa, jolloin lainaa myönnetäänkin helpommin.
Kenelle tahansa lainaa ei kuitenkaan myönnetä. Hakijalla tulee olla 7200 euron vuositulot minimissään, eikä luottotiedoissa saa olla merkintöjä. Nämä ovat varmasti kovimmat kriteerit, mutta lisäksi hakijalla tulee olla myös osoite Suomessa sekä vähintään 18 vuotta ikää.
Mielestämme nämä vaatimukset ovat kuitenkin järkevällä tasolla ja on ymmärrettävää, että pankit haluavat nähdä, että lainanottajalla on kykyä myös maksaa lainansa takaisin. Vaatimukset myös kerrotaan heti Luottoheti.fi-etusivulla, joten siltäkin osin palvelun käytössä ei tule mitään ikäviä yllätyksiä.
Kilpailuttaminen on ilmaista, mutta lainat ei
Luottoheti.fi palvelun käyttäminen on täysin ilmaista, eikä sen käytöstä tarvitse siis maksaa senttiäkään. Hyvä puoli on myös se, että lainahakemuksen jättäminenkään ei sido asiakasta mihinkään. Kuka tahansa voi siis hakea lainaa sivuston kautta ja jäädä sitten odottamaan luottopäätöstä. Myös asuntolainat kannattaa kilpailuttaa.
Mikäli luottopäätös on positiivinen, pääset vertailemaan eri pankkien tarjouksia. Lainoihin liittyy aina kuluja, joten lainatarjoukset kannattaa katsoa huolella läpi. Lainojen kuluihin kuuluu koron lisäksi myös tilinhoitokustannukset, aloituskustannus sekä erilaiset palvelumaksut esimerkiksi silloin, kun maksat lainaerän suunniteltua myöhemmin.
Luottohakemukset käydään läpi tapauskohtaisesti
Luottoheti.fi:n lainaehdoissa vaaditaan, että hakijalla on oltava säännölliset tulot. Tuloraja myönteiselle luottopäätökselle on siis 7200 euroa, mutta on syytä huomioida, että tulot voivat tulla muustakin, kuin palkkatyöstä.
Esimerkiksi osinkotulot ja eläke käyvät tässä tapauksessa tuloksi, mutta sen sijaan työttömyystuen ja opintotuen kaltaisia sosiaalietuuksia ei lasketa tuloksi. Jokainen lainahakemus käsitellään kuitenkin tapauskohtaisesti ja päätökset tehdään saatavilla olevien tietojen pohjalta.