Ohjauskorko laskee, euribor-korot eivät

Euroopan keskuspankin ohjauskorko on laskenut loppuvuodesta 2011 tasan yhteen prosenttiin, mutta ohjauskorkoa yleensä seurailevat euribor-korot ovat edelleen selvästi korkeammalla tasolla. Asuntovelallisille on ennustettu juhla-aikoja euroalueen taloustilanteen seurauksena laskevien korkojen muodossa. Yleensä euribor-korot ovat seurailleet tarkasti EKP:n ohjauskoron liikkeitä. Nyt asuntolainoissa yleisesti käytetty 12 kuukauden euribor-korko on edelleen lähes 1,8 prosentissa. Arvopaperi-lehden mukaan Tapiolan pääekonomisti Juha Järvinen kertoo, etteivät markkinakorot vastaa täysin EKP:n ohjauskoron vaihteluita epänormaalissa taloustilanteessa. Järvisen mukaan pankkien väliset jännitteet vaikuttavat tällä hetkellä markkinakorkoihin, sillä pankkien haluttomuus lainata varoja toisilleen vaikuttaa euribor-korkoihin. Järvisen mukaan pankit ovat varovaisella kannalla odotellessaan tietoja Kreikan yksityisille sijoittajille aiheuttamista tappioista. Pankkien luottamuksen hän odottaa kuitenkin palaavan hiljalleen Kreikan tilanteen selvittyä, minkä jälkeen myös euribor-korot voivat laskea. Positiivisia tietoja pankkien välisille markkinoille tuo Järvisen mukaan EKP:n mahdolliset vihjeet tulevista ohjauskoron laskusuunnitelmista. Euriborit voivat kuitenkin nousta jatkossa vaikka ohjauskorkoa laskettaisiin edelleen, mutta Järvinen ei näe sitä nykytilanteessa kovin todennäköisenä.

  12kk euribor laskussa

Aiheeseen liittyvää