ASP-lainat kasvattavat suosiotaan

Sisältö

    Ensiasunnon ostoon tarkoitettujen ASP-säästötilien suosio on kasvussa. Yhteenlaskettu lainapääoma saattaa ensi vuoden alussa ylittää jo kaksi miljardia euroa. ASP on järjestelmä, jossa asunnonostaja säästää itse 10 prosenttia asunnon hinnasta ja pankki lainaa loput. ASP-lainaamisen porkkanana on ilmainen valtiontakaus, halvemmat marginaalit ja valtion korkotuki. Tilin voivat avata ensiasunnon ostoa suunnittelevat 18 – 39 -vuotiaat. Ikärajojen väljentämistä kuitenkin suunnitellaan. Pankit saavat ASP-toiminnan avulla uusia nuoria asuntolaina-asiakkaita. Järjestelmä toimii myös asuntomarkkinoita elvyttävästi, sillä uuden asunnon ostaminen käynnistää aina asuntokauppaketjun. ASP-lainaan liittyy tiettyjä rajoituksia. Keinottelun estämiseksi ASP-rahoitettua asuntoa saa vuokrata eteenpäin ainoastaan poikkeustapauksissa. Säästää täytyy vähintään kahden vuoden ajan, ja lainan maksimimäärä on rajoitettu. Kovin suureen asuntoon maksimimäärä ei riitä. Isossa kaupungissa maksimimäärä ei ehkä riitä edes pieneen asuntoon. ASP-lainan päälle on kuitenkin mahdollista saada lisälainaa, johon ei sisälly korkotukea, ja pariskunnat voivat yhdistää lainojaan. ASP-tileistä uutisoi Yle.

      Vuokralaiset vaativat asuntolainan korkovähennykseen omavastuun

    Aiheeseen liittyvää