Talopaketin kustannukset voivat yllättää

Talopakettien markkinointi voi hämätä ostajaa, sillä pakettien hinnoittelun lisäksi odotettavissa on erilaisia kustannuksia. YLE selvitti talopakettien hinnan lisäksi tulevia kustannuksia. Jopa joka kolmas rakentaja joutuu hakemaan lisää lainaa sen jälkeen, kun rakentaminen on alkanut. Yleensä summat ovat muutamista tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin euroihin. Kaikki talopaketit eivät ole täydellisiä ja muuttovalmiita pakettava, vaan osaan on hankittava esimerkiksi keittiön ja kylpyhuoneen kalusteet tai peltikatto erikseen. Ostajan on selvitettävä tarkkaan onko kyse muuttovalmiista talosta vai paketista, johon joutuu tekemään lisäksi merkittäviä hankintoja. Tontin ominaisuudet, kuten peruskallio tai heikko maaperä voivat nostaa myös hintaa. Rakennuttaja yleensä edellyttää perustukseksi hiekkapatjaa, minkä lisäksi tulevat vielä talon varsinaiset perustukset. Vaikka ostajalta rakennustaitoa ja intoa löytyisikin, oman työn osuus ei laske hintaa merkittävästi. Esimerkiksi 10 prosentin hinnanalennus vaatii jo hyvin suurta työpanosta. Näiden kustannusten lisäksi tulevat vielä liittymät ja kunnallistekniikka. Sähkö, vesi, jätevedet ja kaukolämpö voivat aiheuttaa 10 000 euron kustannukset. Piha ja ulkorakennukset tulee huomioida laskelmassa, unohtamatta huonekaluja ja muita sisustustuskuluja.

  Putkiremontti ei laske riittävästi asunnon hintaa

Aiheeseen liittyvää